Tervetuloa Helvetin esikartanoon. Täällä ei jaeta päävoittoa, katkeruus on ikuista ja kaikki särkyy. Esikartanoon pääsee kuka tahansa, niin huora kuin arvostettu lääkärikin. Miten luonnotonta, haurasta, älä kajoa siihen sillä se hajottaa aistisi! Liian onnetonta. Meitä on paljon, jotka saapuvat tähän mielenkiintoiseen kartanoon. Kukaan ei ole tehnyt mitään hyvää (paitsi minä.) On vain ainut ulospääsyreitti, ole vittumainen kusipää niin löydät sen. SILLÄ jumalaa ei ole, ei tuomitsijaa. On vain se, mitä on. Ja Helvetin esikartano. Sinne pääsee aina, aukioloajat ovat joustavat.
Aurinko paistaa, muttei pääni sisällä. Ihmiset nauravat, iloitsevat, tanssivat, näkevät ystäviään ja toivovat onnellista tulevaisuutta ja perhe-elämää. Ihmiset eivät tiedä, että se kaikki on vain typerää illuusiota ja harhaa. Jos toivoisin samoja asioita, olisin jo luultavasti tappanut itseni jo aikoja sitten. Onneksi olen valaistuneempi ja tiedän mikä on totta ja mikä ei. Realismi täyttää jokaisen hetkeni turhanpäiväisessä elämässäni.
Jälleen maistoin sitruunan maun suussani ja toivoin, että se katoaa. Ei se kadonnut. Tunsin pienen nipistyksen, toivoin liikoja ja aloin riehua aivan suunnattomasti. Se, mitä minulle on tapahtunut, on aivan vitusta. En jaksa välittää, en halua kuulua tähän typerään ihmiskuntaan, joka vain esittää olevansa tyytyväinen tähän systeemiin. Minä en ole tyytyväinen, valitan, olen koko ajan yksin omassa pienessä maailmassani. En iloitse, en ole surullinen. Itkeminen on heikkoja varten. En itke. Minusta on tullut kiero, tahdon murhata ja lyödä, ryypätä ja ahdistella ihmisiä. Tuhoan itseäni. Se on minulle aivan tavallista, se on työni ja sen työn osaan hoitaa tavattoman hyvin.
Olen ajatellut. Kaikki tämä, mikä mielessäni liikkuu, on täynnä viisauksia. Jos minulla olisi ase ja luoti, en tekisi niillä mitään. En halua kuolla vielä. Kaikki riippuu heikkoudestani ja siitä, pystyykö kukaan vastaamaan niistä vääryyksistä, joita minulle on tehty. Elämäni tulee periaatteessa olemaan sitä, mitä siitä itse teen, mutta vaikuttaahan siihen toisaalta ne ympäristötekijät. Mutta eivät ne kaikkea määrää. Se, että kehitynkö itse ihmisenä, on vain ja ainoastaan minusta itsestäni kiinni. Mitään ei tarjota täällä valmiina, asiat pitää muokata ja valmistaa uudestaan. Minuun on kytketty onnistumisen kahleet oikeaan jalkaan, mutta vasemmassa jalassa on epäonnistumisen kahleet.
Kuljen matkani vasemmalla jalalla. En osaa käyttää enää oikeata.
Jos jotain positiivista tähän lisäisin. Juon pian iltateen, käyn nukkumaan. Toivottavasti saan unta ja näen kaikkea kaunista unissani. "Uni on taivas harva sitä tajuaa" näin Julma-Henriä lainaten.
Olen minä oikeasti onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti