keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Lapsuuteni ja LSD:n ilot


Työläisten lapseksi sanottiin, kun pienenä kuljin matkani kumisaappaissa. Käytin saappaita, koska halusin omistaa kuivat varpaat. Vanhemmat lapsoset käyttivät lenkkareita vesisateessa ja se oli minusta todella outoa. Miksi he halusivat märät varpaat? Jospa he halusivat pestä varpaitaan vesisateen kautta?

Sodin itseni kanssa, kun valikoin kumisaappaiden ja lenkkareiden välillä. Minä en tiennyt kummat tahtoisin jalkaani laittaa. Oli poutasää, mutta minä yksinkertaisesti pidin kumppareiden ulkomuodosta ja mukavuudesta. Halusin laittaa ne. Mutta en laittanut. Syyllistin itseäni siitä pitkän aikaa.

Siellä minä sitten istuin - kahvilassa lenkkitossujeni kanssa. Katselin niitä välillä ja tunnustelin, sopivatko ne oikeasti minulle. Suutuin ja otin ne pois jaloistani. Olin päättänyt, että minähän en pidä sellaisia. Halusin jotain muuta. Halusin korkokengät, samanlaiset kuin niillä vanhoilla eukoilla, jotka tilasivat aina kahvin mustana. Ei sokeria, ei maitoa, ei kumisaappaita, ei lenkkitossuja. Korkokengät.

Olen kepeällä tuulella. Olen nauttinut päivän lääkitykseni. Aloin siis muistella menneitä. Tämä ei ole minulta tavanomaista tekstiä, mutta olen nostalgisella tuulella. Yhtä hyvin olisin voinut kertoa sienitripeistäni tai viime viikonlopun sekakäytön iloista, mutta en halunnut tehdä sitä nyt.

Sillä,
minäkin olen ollut lapsi joskus. Siis fyysisessä merkityksessä. En ole varma, olenko kehittynyt psyykkisesti
aikuisen tasolle.

Menen savukkeelle.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Kauniit kasvoni ja olen hassunhauska



Itkuinen aamu


On surullinen aamu. Ystävälleni on käynyt huonosti. Minulla on kurja olo.
En löydä apua, enkä toisaalta edes halua löytää. Kurjuus on kuin suoraan Neuvostoliiton pikkukylästä, jossa mummot lypsivät valtion omistamia lehmiä.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Kadotin itseni tähän outoon maailmaan


Tervetuloa Helvetin esikartanoon. Täällä ei jaeta päävoittoa, katkeruus on ikuista ja kaikki särkyy. Esikartanoon pääsee kuka tahansa, niin huora kuin arvostettu lääkärikin. Miten luonnotonta, haurasta, älä kajoa siihen sillä se hajottaa aistisi! Liian onnetonta. Meitä on paljon, jotka saapuvat tähän mielenkiintoiseen kartanoon. Kukaan ei ole tehnyt mitään hyvää (paitsi minä.) On vain ainut ulospääsyreitti, ole vittumainen kusipää niin löydät sen. SILLÄ jumalaa ei ole, ei tuomitsijaa. On vain se, mitä on. Ja Helvetin esikartano. Sinne pääsee aina, aukioloajat ovat joustavat.

Aurinko paistaa, muttei pääni sisällä. Ihmiset nauravat, iloitsevat
, tanssivat, näkevät ystäviään ja toivovat onnellista tulevaisuutta ja perhe-elämää. Ihmiset eivät tiedä, että se kaikki on vain typerää illuusiota ja harhaa. Jos toivoisin samoja asioita, olisin jo luultavasti tappanut itseni jo aikoja sitten. Onneksi olen valaistuneempi ja tiedän mikä on totta ja mikä ei. Realismi täyttää jokaisen hetkeni turhanpäiväisessä elämässäni.

Jälleen maistoin sitruunan maun suussani ja toivoin, että se katoaa.
Ei se kadonnut. Tunsin pienen nipistyksen, toivoin liikoja ja aloin riehua aivan suunnattomasti. Se, mitä minulle on tapahtunut, on aivan vitusta. En jaksa välittää, en halua kuulua tähän typerään ihmiskuntaan, joka vain esittää olevansa tyytyväinen tähän systeemiin. Minä en ole tyytyväinen, valitan, olen koko ajan yksin omassa pienessä maailmassani. En iloitse, en ole surullinen. Itkeminen on heikkoja varten. En itke. Minusta on tullut kiero, tahdon murhata ja lyödä, ryypätä ja ahdistella ihmisiä. Tuhoan itseäni. Se on minulle aivan tavallista, se on työni ja sen työn osaan hoitaa tavattoman hyvin.

Olen ajatellut. Kaikki tämä, mikä mielessäni liikkuu, on täynnä viisauksia. Jos minulla olisi ase ja luoti, en tekisi niillä mitään. En halua kuolla vielä. Kaikki riippuu heikkoudestani ja siitä, pystyykö kukaan vastaamaan niistä vääryyksistä, joita minulle on tehty. Elämäni tulee periaatteessa olemaan sitä, mitä siitä itse teen, mutta vaikuttaahan siihen toisaalta ne ympäristötekijät. Mutta eivät ne kaikkea määrää. Se, että kehitynkö itse ihmisenä, on vain ja ainoastaan minusta itsestäni kiinni. Mitään ei tarjota täällä valmiina, asiat pitää muokata ja valmistaa uudestaan. Minuun on kytketty onnistumisen kahleet oikeaan jalkaan, mutta vasemmassa jalassa on epäonnistumisen kahleet.
Kuljen matkani vasemmalla jalalla. En osaa käyttää enää o
ikeata.

Jos jotain positiivista tähän lisäisin. Juon pian iltateen, käyn nukkumaan. Toivottavasti saan unta ja näen kaikkea kaunista unissani. "Uni on taivas harva sitä tajuaa" näin Julma-Henriä lainaten.



Olen minä oikeasti onnellinen.



Katujen mielisairas lapsi

Olen henkilökohtaisesti kypsynyt tähän odottamiseen. Kärsimättömyys ikävystyttää. Ikävystyn myös katsoessani rumia ihmisiä, joiden harmaat kasvot laahaavat pitkin iänikuisia kävelykatuja. Pari nättiä teinityttöä suojautuvat sateelta, vanhempi mies sytyttää savukkeen.
Minäkin sytytän.

Tekisi mieli huutaa ja avautua ihmisille. "Vitun surkeat taiteilijat, ELÄMÄNNE ON SUISTUMASSA RAITEILTAAN! AJATELKAA NYT VÄHÄN. " Kukaan ei varmasti kuuntelisi, paitsi ehkä kadulla tepasteleva pulu. Inhoan puluja.Ne ovat likaisia. Ovatko pulut taiteilijoita? Vai miksi ne nytkyttelevät päätänsä? Se voisi olla yksi taiteenlaji. Kävellä edestakaisin, heilutella päätä ja katsella ihmisiä rattoisasti päivät pitkät.

Yritin lintujen tarkkailemisen lisäksi tarkkailla myös kaupungin rakennuksia. Tajusin jälleen kerran, miten kerrostalot ovat rumia. Haluan maalle. Olen kyllästynyt Itä-Saksan aikaisiin bunkkereihin ja rapistuneeseen kaupungintaloon. Maalla voisi olla. Hyppiä alasti, huudella rivouksia ilman että kukaan loukkaantuu, juoda olutta keskellä päivää kukkakedolla ja vaikka mitä muuta. Täällä betonihelvetissä ei voi tehdä yhtään mitään.

Ammunko itseni vai muutanko maalle? Olenko mietiskellyt tänään täysin turhia asioita?

np. Ismo Alanko - Pulu

Kärsivällisyyttä, toverini.


Minä olen jonkinlainen otus, outo ehkä.

OLEN TEHNYT NIIN TYPERIÄ ASIOITA ELÄMÄSSÄNI, ETTÄ ETTE USKO. Olen narsisti kusipää, joka rakastaa helvetin vahvaa kahvia ja musiikkia. Tai oikeastaan en rakasta. Rakkaus on mielenkiintoinen asia ja ilmaisu "rakastan"on turhan vahva sana mihinkään.

Muistakaa että älkää ikinä syökö kukkakaalia. Se on inhaa tavaraa, varsinkin todella homehtuneena. Lidlin kaljaa älkää ostako. Muskottipähkinää en suosittele mihinkään muuhun kuin ruoanlaittoon. Amanita Muscaria sen sijaan tuhoaa munuaisenne, älkää syökö. Ja ei se oikein toimi muutenkaan.

Kuulostaa siltä, että kuolen kahdenkymmenenviiden sekunnin kuluttua. Huomaan kuinka raahaat irstasta ruumistani johonkin piiloon, jotta saisit tekosi peitettyä ja piilotettua.
Mitä piilottaminen hyödyttää? Naulaa ruumiini seinään kiinni ja piirrä jotain. Tuntisin olevani vähän niinkuin jeesus, aika nastaa. Toivoisin myös, että täyttäisit kehoni erilaisilla psykedeelisillä kuvioilla, sillä pidän niistä.

Ei kannata juosta junaan kun on enää kuusi minuuttia aikaa. Ei ole järkeä muuttaa elämäänsä kun on enää niin vähän aikaa, enää muutama vaivainen vuosi. Life is short.

"Joutsenlaulu tarkoittaa uskomuksen mukaan laulua, jonka juuri ennen kuolemaansa joutsen laulaa kauniimmin kuin koskaan. "


Toivon, että luette blogiani ja pidätte siitä. Tai ihan sama tykkäättekö vai ette, mieluummin vaikka vihatkaa. Kiitos.

satisfaction.